Google

 

Piirtäminen Flashilla

Flashin piirustustyökaluilla voidaan luoda ja muokata vektorigrafiikkaa animaatioita varten. Pikseligrafiikkaa voidaan myös käyttää osana animaatioita, mutta piirtäminen onnistuu ainoastaan vektoreina. Vektorigrafiikan etu on siinä että sitä voidaan suurentaa tai pienentää kuvan laadun heikkenemättä.

Pikselikuvilla on paha taipumus mennä mössöksi kun niitä suurentaa liikaa
Tämän vektorikuvan suuri pallo on vasemmassa alakulmassa olevan pienen pallon kopio ja suurennos - viivan paksuus on pysynyt ennallaan.

Käyttöliittymän esittelyssä käytiin periaatteessa kaikkien työkalujen toiminta läpi, mutta otetaan mukaan myös käytännön esimerkit työkalu työkalulta, jotta todella tiedetään missä mennään.

Ennen aloittamista on syytä muistuttaa siitä että Flashilla piirretyt kuviot pitävät sisällään sekä linjan että täytteen. Kun Ovaalityökalulla piirretään kuvio, siinä tehdään kuvion reuna eli linja sekä sisus eli täyte ja nämä kaksi elementtiä ovat erillisä kunnes ne yhdistetään ryhmittämällä (Group) tai konvertoimalla symboliksi (Convert to Symbol).

Line Tool - Viivatyökalu

Viivatyökalu on erittäin yksinkertainen suorien viivojen piirtämiseen tarkoitettu työkalu. Se vetää kerrallaan vain yhden viivan eikä sitä pysty jatkamaan muutoin kuin vetämällä toisen viivan perään ja nämäkin Flash käsittelee kahtena eri objektina.

Vinkki: pitämällä Shift-näppäin alhaalla viivatyökalu pakottaa viivan täsmälliseen 45° kulman vaihtoon. Muutoin - Snap to Objects ollessa valittuna - viivaa vetäessä kursorin kohdalla oleva "tähtäin ympyrä" kasvaa suureksi kun viiva on suorassa kulmassa - pystysuora / vaakasuora.

Pencil Tool - Kynätyökalu

Tekee sen mitä kynällä yleensä tehdään - piirtää viivaa. Kynätyökalu on poikkeus varsinaisista piirtotyökaluista, sillä se piirtää vain viivaa, eikä lainkaan täytettä. Viivan väriä voi muokata työkalupalkista tai Properties-ikkunasta, viivan paksuutta ja mallia voi muokata vain Properties-ikkunasta.

Vinkki: pitämällä Shift-painiketta alhaalla kynällä voi piirtää ainoastaan vaakasuoria tai pystysuoria viivoja.

Kynätyökalulla on olemassa viivaan liittyviä ominaisuuksia jotka löytyvät työkalupalkin Options-osasta. Suurempaa merkitystä viivan olemukseen en kuitenkaan ole havainnut eri vaihtoehtojen välillä.

Brush Tool - Pensseli

Vaikka pensselityökalu on hyvin samankaltainen kynätyökalun kanssa, yksi asia on merkittävästi: viivan sijaan pensseli piirtää vain täytettä. Samoin kuin kynätyökalussa, myös pensselin jättämää jälkeä coi muokata suoraan työkalupalkin Options-osasta. Värin ja viivan paksuuden lisäksi pensselillä on muutamia muitakin ominaisuuksia jotka on valittavissa:

Brush Mode - Paint Normal: suti toimii normaalisti ja jättää jälkeä kaikkialle.

Brush Mode - Paint Fills: ei maalaa objektin reunojen päälle.

Brush Mode - Paint Behind: ei maalaa objektien päälle lainkaan, ainoastaan taakse.

Brush Mode - Paint Selection: maalaa vain aktivoituja objekteja - mutta ei kuitenkaan objektien reunoja tai muita linjoja.

Brush Mode - Paint Inside: maalaa vain suljettujen objektien reunojen sisäpuolelle. Canvas luetaan sellaisenaan myös suljetuksi objektiksi.

Lisäksi pensselin ominaisuuksista löytyy kaksi ponnahdusvalikkoa joista voi valita pensselin koon (ylempi) tai pensselin muodon (alempi).

Lock Fill: tämän käyttö onkin hieman monimutkaiempi selittää, liittyy liukuvärien käyttöön pensselin kanssa. Oletusarvoisesti Lock Fill on pois päältä ja jos silloin maalaa pensselillä käyttäen liukuväriä, Flash oletusarvoisesti käyttää objektin keskipistettä värin keskipisteenä. Jos piirtää heti viereen toisen kuvion samoilla asetuksilla kuvio saa oman keskipisteensä, mutta jos kuvioiden välissä kytkee Lock Fillin päälle, saa jälkimmäinen kuvio saman keskipisteen kuin ensin piirretty.

Vinkki: kuten kynätyökalussa, myös pensseliä käytettäessä Shift-painike saa pensselin piirtämään vain vaaka- ja pystysuoraa.

Oval Tool - ovaalityökalu

Flashin piirtotyökaluissa on kahta eri tyyppiä työkaluja - niitä jotka piirtävät melko vapaasti joko linjoja tai täytettä ja niitä jotka piirtävät molemmat kerrallaan. Kun Line Tool, Pencil Tool ja Brush Tool piirtävät vain toisen, Oval Tool piirtääkin molemmat kerrallaan. Siis kuviolla on aina olemassa reunat ja sisältö ja kuvio on aina umpinainen.

Koska työkalu piirtää kaksi elementtiä kerralla, niitä myös muokataan erikseen. Työkalun valintoihin kuuluu viivan tyyppi, väri ja paksuus sekä sisällön väri ja paksuus.

Vinkki: Shift-näppäin painettuna Oval Tool piirtää täsmällisen ympyrän jossa korkeus ja leveys ovat saman suuruiset.

Rectangle Tool - neliötyökalu

Kun Oval Toolilla piirretään suljettu kuvio ilman kulmia (ympyrä tai soikio), tällä piirretään suljettu kuvio jossa on kulmat - tarkemmin sanottuna neljä kulmaa (Flash MX:n ominaisuuksiin kuuluu vain nelikulmiot, Flash 8 Professional osaa piirtää myös monikulmioita joissa kulmien lukumäärä on muokattavissa). Kuten ovaalityökalun kohdalla, myös neliötyökalu piirtää kaksi elementtiä kerralla - linjat ja täytteen.

On kiinnitettävä huomio ovaalityökalun ja neliötyökalun keskeiseen eroon joka käy ilmi sanamuodossa - linja ja linjat. Koska ovaalityökalulla piirretään kulmaton kuvio, sen linja on myös yksi ja ainoa linja, mutta koska neliotyökalulla on aina neljä kulmaa, kahden kulman välinen linja on aina itsenäinen linjansa, se ei siis ole yhtä ja samaa linjaa muiden reunojen kanssa vaikka muodostavatkin yhtenäisen kuvion.

Neliötyökalulla on yksi ominaisuus enemmän kuin ovaalityökalulla. Viivan ja täytteen ominaisuuksien lisäksi voidaan muokata kulmien pyöreyttä – kulmien ei tarvitse olla jyrkkiä 90° suoriakulmia, vaan niihin voidaan lisätä hieman kaarevuutta. Kaarevuutta voi säätää Options-osassa olevaa painiketta. Sitä klikkaamalla avautuu ikkuna johon voi laittaa kulman kehän pikseleissä.

Neliön kulman kehä on säädettävissä.

CS3-FL-250x250

© 2007 Net Site Story    Luvaton lainaaminen kielletty