Google

Ansaitse itse sivuillasi

WWW-sivuilla voi myös itse ansaita. Hyvin toimitettu sisältö kerää helposti runsaasti aiheesta kiinnostuneita kävijöitä sivuille ja näistä ovat monet kaupalliset sivut kiinnostuneita. Asiakashankinta saattaa olla aluksi hyvinkin vaikeata. Potentiaalien mainostajien etsintä ja vakuuttaminen mainonnan kannattavuudesta eivät ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä. Hyvätkään kävijämäärät eivät aina riitä vakuuttamaan joskus hyvinkin jyrkästi suhtautuvia mainostajia edes kokeilemaan mainospaikan tehoa.

Asiakashankintaa ei tarvitse tehdä välttämättä itse. Netistä löytyy useita ohjelmia joiden avulla voi saada omat sivut tuottamaan. Tunnetuimmat mainoskumppanuus ohjelmat lienevät Googlen AdSense ja ruotsalaisperäinen Tradedoubler. Suomessa ei (ainakaan minun tietääkseni) ole muita suoraan rahaa tarjoavia nettimainontaan keskittyneitä kumppanuusohjelmia. Lähinnä bannereiden vaihtoon keskittyviä ohjelmia on muutamia, mutta ne eivät tarjoa rahaa, vaan vastikkeeksi heiltä saa bannerinäyttöjä muilla sivuilla. Näistä tunnetuimmat ovat Finban ja Proban.

Kuinka pääsen mainoskumppaniksi

Paras tapa varmistaa mainoskumppaniksi pääsy, on pitää huolta että sivut ovat mielenkiintoiset ja sisältörikkaat. Valitettavan usein monet mainoskumppaniksi pyrkivät yrittävät ansaita rahaa ilman omaa työtä. Tämä ei valitettavasti onnistu. Ei keneltäkään. Piste. Oma työ sivuston kanssa liittyy lähinnä sivuston sisältöön. Ja sisältö on kuningas, ilman sisältöä on turha kuvitella saavuttavansa tuloksia.

Liian monet mainoskumppaneiksi pyrkivistä sivustoista on ilman mitään todellista sisältöä joka saisi riittävän suuret massat liikkeelle jotta sivuilla olisi liikennettä. Vaikka 200 kävijää päivässä saattaa itsestä tuntua suurelta määrältä, se ei ole mainostajalle vielä mikään ihmeellinen määrä. Lisäksi oma persoona ja oma koira ovat harvoin niin kiinnostavia aiheita että sisältö ihmeemmin muita kiinnostaisi. Jos omistaa esim. karkeakarvaisen mäyräkoiran ja haluaa tehdä siitä itselleen sivun, niin miksi ei sitten sitten tekisi aiheesta kunnon sivustoa aiheesta karkeakarvainen mäyräkoira. Monet kyseistä rotua harkitsevat ja harrastavat voisivat hyvinkin olla kiinnostuneita kyseisestä sivustosta.

Paljonko on mahdollista ansaita?

Tämä on kysymys joka varmasti kiinnostaa jokaista. Vastaus ei tietenkään voi olla yksiselitteinen. Hyvä sivusto joka kerää paljon aiheesta kiinnostuneita kävijöitä, kerää tietenkin runsaasti tuloja, heppoiset sivut taasen vähemmän.

Aiheeseensa hyvin keskittynyt sivusto, jossa sisältöä päivitetään riittävän usein, kerää runsaasti aiheesta kiinnostuneita kävijöitä. Tällainen sivusto kiinnostaa myös mainostajia ja niille maksetaan myös suurimmat palkkiot. Suurimmat näkemäni klikkauspalkkiot ovat olleen hieman yli 4€/ klikkaus ja pienimmät 0,02€ klikkaukselta. Lisäksi jotkut mainostajat maksavat vain tilauksista, jolloin vain sisään tuleva raha hellittää mainostajan kukkaron nyörejä. Palkkiot tilauksista ovat joko kiinteitä (n. 2 - 4 €/tilaus) tai sidottu tilauksen suuruuteen (n. 2 -7% tilauksen loppusummasta).

Parhaiten mainokset toimivat kohdistettuina. Jos koira-aiheiselle sivustolle laittaa ruoka-aiheisia mainoksia, ei klikkauksia voi odottaa kovin runsaasti. Koira-aiheiselle sivustolle kannattaa kerätä lemmikkiaiheisia mainostajia, silloin on odotettavissa että mainos ja asiakas kohtaavat toisensa. Mainoksen ei tarvitse olla täsmälleen aiheeseen liittyvä, riittää että kiinnostusalue on riiittävän lähellä.

Itse olen yllättynyt erittäin positiivisesti eri mainoskanavien tuottamaan tuloon, etenkin kun olisin muutenkin julkaissut kaikki sivustot joissa käytän mainoskumppanien jakamia mainoksia. Kuukausitasolla tuotot kattavat eräät liiketoimintaani liittyvät kiinteät kulut, joten aivan merkittävistä summista puhutaan. Eli aiheeseensa paneutuneelle julkaisijalle on tarjolla varmasti mukavat lisätuotot jotka puolestaan innostavat kehittämään sivuja toimivampaan suuntaan.

Mainosten tuottavuuteen voi myös itse vaikuttaa.