Google

Google AdSense + blog = $$$ / €€€

Välittömästi kun internetistä (lue:www) tuli "ISO" juttu, jokainen rahan perässä juokseva on miettinyt kuinka hommalla voisi tehdä rahaa. Ahneimmat ja näppärimmät osasivat rahastaa heti suurimman buumin aikana tehden "täydellisiä, kokonaisvaltaisia internet-ratkaisuja" eli väsäsivät muutaman sivun ja pistivät huikean laskun perään. Alalla on yrittäjiä jotka onnistuvat siinä vieläkin, mutta ostajat ovat jonkin verran viisastuneet vältäen pahimmat heille viritetyt ansat.

Alussa myös moni yritti rahastaa sisällöllä: kuka muistaa maksullisen verkko-Hesarin jota taas yritetään lämmittää? Oma vaatimaton mielipiteeni netistä on ollut aina se että netti on ilmainen media joka saa tulonsa ilmoituksista. Siis bannereista. Huokaus. Bannerit olivat aluksi se suuri mainosväline johon jotkut syytivät suuretkin summat rahaa.

Toistaiseksi olen itse ollut aina saamapuolella kun on puhuttu netistä ja rahasta. Ensin sivujen tekijänä ja sitten teimme hirmuisesti niitä bannereita. Hieman ylläpitoakin olen kokeillut. Kuitenkin olen jatkuvasti miettinyt www:n todellista olemusta ilmaisena mediana jossa jokainen yksityinen ihminen on oman viestinsä kanssa samalla viivalla suurten mediayhtiöiden kanssa. Juuri niin, olen aina ollut sitä mieltä että jos jollakin on painavaa sanottavaa ja hän osaa tuoda sen sujuvasti esille ja on valmis tekemään asiansa eteen runsaasti töitä, hän pystyy kilpailemaan rinnan suurten mediayhtiöiden kanssa.

Pari vuotta sitten törmäsin ensikerran blogeihin. Ja siinä ne olivat: yksittäisiä ihmisiä joilla oli tietoa ja halusivat tuoda asiansa esille. Näkemykseni oli taas toteutunut (olen "nähnyt" tulevaisuuteen myös monen muun asian kanssa, mutta siitä toiste), yksittäiset ihmiset tuottivat sisältöä ja tietoa nettiin jaettavaksi ilman että kukaan sensuroi heitä ja vailla julkaisemiseen liittyvää pääoman tarvetta. Blogit antoivat kadunmiehelle megafonin jolla hän sai äänensä kuuluville.

Ja sitten on Google, jonka jokainen varmasti tunteekin. Google on paljon muutakin kuin pelkkä hakukone, asia jota moni ei tiedä. Google on kehittänyt omien hakutoimintojensa ympärille paljon liiketoimintaa, joista tunnetuimmat lienevät AdWords ja AdSense. AdWords tarkoittaa niitä pieniä ilmoituksia mm. Googlen hakutulosten yhteydessä. AdSense on puolestaan järjestelmä joka mahdollistaa samojen ilmoitusten näyttämisen myös muualla kuin Googlen hakutulosten yhteydessä.

Tässä päästiin jo ihan aiheeseen, eli blogit ja AdSense. Tämä yhdistelmä on osoittautunut hämmästyttävän tuottoisaksi joukolle blogien ylläpitäjiä. Osa blogeista ovat hämmästyttävän suosittua luettavaa, etenkin jos kirjoittajalla on paljon tietoa aiheestaan ja kyky kertoa asioista sujuvasti. Kävijöitä saattaa parhaimmillaan olla jopa tuhansia päivässä. Tai ainakin satoja. Ja tällaiset massat alkavat jo kiinnostaa mainostajia, etenkin jos niitä voidaan niputtaa yhteen Adsensen kaltaisilla ohjelmilla.

AdSensen vahvuus piilee Googlen hakupalveluissa. Google tietää lähes kaikkien sivujen sisällöstä jotain ja sen vuoksi se pystyy kohdistamaan mainoksiaan sivujen sisällön mukaan. Automainoksia autohulluille ja tietokoneita nörteille, eikö totta. Oman kiinnostustuksen mukaan tulevia mainoksia saattaa hyvinkinhelposti ryhtyä klikkailemaan ja näistä klikkauksista maksetaan toisinaan melko huomattaviakin summia.

Ihan pelkästään rahan vuoksi ei kannata ryhtyä blogeja kirjoittelemaan, vilunki tuoksahtaa helposti ja kauas. Jos kirjoittaminen ei tapahdu omasta halusta ja aiheesta innostuneena, silloin tuskin tulee edes lukijoita blogille. Ja ilman lukijoita ei tule klikkauksia. Ilman klikkauksia ei tule rahaa.

Mistä ovat hyvät blogit tehty? Blogeja on olemassa monista eri aihepiireistä, henkilökohtaisista ajatusten virrasta spesifisiin kiinnostuksen kohteisiin. Aihe ei ole välttämättä kovin ratkaiseva, tärkeämpää on hyvä ilmaisu, riittävä taajuus julkaisemisessa ja aiheeseen paneutuminen. Sonerakohun aikaan julkaistu paljastuskirja olisi ollut loistava blog ja se olisi toiminut varmasti myös mainostajien suuntaan mitä parhaimmalla tavalla. Kokeneitten bloggaajien ohjeet hyvälle blogille ovat:

  • Valitse hyvä aihe josta sinulla on hyvät tiedot ja pitäydy siinä
  • Ota selvää kuinka aihetta on käsitelty muissa blogeissa ja www-palveluissa
  • Ole intohimoinen aiheesi suhteen ja kirjoit minkä pystyt
  • Tee blogistasi helppolukuinen
  • Huomioi ulkoasussa paikat AdSense-ilmoituksille

Entä se ansaintapuoli? Vaihtelevaa sanoisin. Joku voi kattaa ylläpitomaksunsa, joku toinen ansaitsee kaljarahat ja joku saattaa jo ihan tienatakin. Tärkeintä on että saa kuitenkin kirjoittaa ja saa äänensä kuuluville, tulot ovat hyvä lisä. Sormilla laskettavissa ovat he jotka ovat voineet jättää päivätyönsä (tietääkseni ei kukaan suomalainen) keskittyäkseen kirjoittamaan blogiinsa, mutta 100 € kuussa lämmittää mieltä ihan mukavasti.